It did snow here yesterday
Eilen satoi tosiaan ensimmäinen lumi. Nyt se on jo melkein sulanut, mikä on hyvä asia, sillä puutarhassa pitäisi ehtiä tehdä vielä yhtäsuntoista... :) En kuitenkaan malttanut pihatöiden lomassa tehdä vähän joulua sisällä. Kuusikoristeisiin on käytetty sitä, mitä nurkista löytyy eli vanhaa 50-luvun puuvillapitsiverhoa, vanhoja nappeja ja satiininauhaa.
Olen viime aikoina tehnyt ihania idealöytöjä Pinterest.com -sivustolta. valkoiset pitsikuuset eivät ole sieltä napattujen ohjeiden mukaan tehtyjä, vaan omasta päästä kehiteltyjä, mutta huomaan viettäväni nettiaikaa yhä enemmän pinterestin mielenkiintoisessa maailmassa.
Pitsikuusten lisäksi painoin hieman kangasta, vanhaa paksua puuvillaa ja tein joulusäkin / -pussukan, mikä ikinä tuo nyt onkaan. Toisella puolella säkkiä on teksti, toiselle puolelle kehittelin isohkon mistelioksan. Säkki on sen verran iso, että kyllä sinne muutama pikkupaketti mahtuu. Kuusta ei tänä vuonna tule, ei ainakaan yläkerran asuntoon, joten pitää kehitellä tilalle jotakin muuta. Onneksi tässä on vielä aikaa.
Yllä oleva tötterö on kehitelty jo pari vuotta sitten ja toimii erittäin hyvin kaikenlaisten pikkulahjojen ja makeisten säilytyspaikkana. Tekstiä vaihtelen sen mukaan, mikä on kulloinkin sopivaa ja koska tötterö on vuorattu, se pitää muotonsa tyhjänäkin.
Tötteröitä on tullut kehiteltyä myös muita. Tänä vuonna ajattelin jotakin hieman värikkäämpää kuin valkoiset tai pellavan väriset tötteröt. Jospas kaivelisin hieman retrokangaskasojani... hm... :)