Uusi vuosi ja uudet kujeet. Tässä vuoden alkupuolella on ollut aikaa hengähtää ja miettiä, mitä kaikkea viime vuosi toi tullessaan ja mihin sitä tästä hetkestä tähdätään. Tuopa tuleva mitä tahansa tullessaan, käsitöiden tekeminen ja ideoiden toteuttaminen jatkuu joka tapauksessa.
Nyt ihan ensi hätään pakkanen olisi ihana asia, jotta kaikki sadat kotilot kuolisivat pihanurmelta. Ihan totta, ensi kesästä tulee stressikesä mitä kasvimaan suojeluun tulee, jos pakkanen ei kohta tule ja puraise. Kaivoin jo ensimmäiset siemenpussit esille ja löysin myös varastosta joitakin todella vanhoja siemenpusseja, joista saisi askartelemalla hienoja vintagehenkisiä pusseja omille siemenille.
Näistä siemenpusseista tuli mieleeni kaksi asiaa: Ensinnäkin olen vuosikausia haaveillut oman "yrttipankin" perustamisesta. Vanhanajan yrttikasvien kasvattamisesta, eri lajikkeiden ja siementen keräilystä ja tietysti myös siitä, että yrttejä voi hyödyntää niin ruoanlaitossa kuin pienimuotoisessa itseni lääkitsemisessä. Pihalta löytyy jo melko paljon kasveja, joita voi hyödyntää, mutta lisää kaipaisin vielä.
Toiseksi kun nyt alkoin bloggaamaan, tehdään se sitten kunnolla :D eli tässä tämän varsinaisen käsityöblogin lisäksi kirjoittelen blogia Villa Vallelan Ruokakomero, joka tosin hölmösti löytyy osoitteesta http://marinmakeat.blogspot.fi/ - vaihdan varmaan tuon osoitteen Villa Vallelaan sopivaksi vähän myöhemmin. Mutta nyt takaisin tähän vuoden vaihtumisteemaan...
Adventti ja joulu tulivat ja menivät. Ajankulku tuntuu todella kiihtyvän joka vuosi. Askartelin adventiksi kylttejä, mutten saanut aikaiseksi laittaa niistä kuvaa aiemmin, joten korjaan sen nyt. Pohjana on vaneria ja päälle on liisteröity paperi. Pahvistakin olisi varmaan saanut helpommin samannäköistä jälkeä. :)
Vielä yksi kuva viime vuoden tekeleistä. Nämä olivat koskettavimmat nuket ikinä, tein ne pyynnöstä ja essuihin tuli vielä kahden tytön nimet painettuna. Essuissa on takana siivet eli nämä ovat enkelityttösiä kahden enkeliksi muuttuneen tytön muistoksi. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti